Kun urheilulääkäri triathlonille lähti

Tämän vuoden puolella tuli taas osoitettua, miten helposti sportti-innostukseni saa syttymään. Kuten joku on todennut, minut on helppo haastaa lähes mihin tahansa hikoiluun. Urheilulääkärin työssä tämä vastaa näyttelijöille tuttua metodityöskentelyä: jotta potilaan tilanteeseen voi päästä mahdollisimman hyvin perille, on hyvä tietää hänen lajistaan muutakin kuin teoria.

”Miten innostuit triathlonista?” on yleisin kysymys mitä minulta on matkan varrella kysytty. Henkilökohtainen kiinnostus iski kipinää, kun annoin haastattelun joka käsitteli triathlonia urheilulääkärin näkökulmasta. Triathlonissa, kuten urheilussa yleisestikin on tyypillistä että laji kerää samanhenkisiä ihmisiä mukaansa. Niinpä juttua tehnyt toimittaja Manu Tuppurainen heitti jutunteon jälkeen minulle haasteen lähteä mukaan treenaamaan tulevan kesän Joroisten puolikkaalle. Mietin asiaa lyhyesti ja oikeastaan tiesin heti, että perääntymisvaihtoehtoja ei olisi koska olin jo juttua tehdessä innostunut ajatuksesta lähteä kokeilemaan triathlonharjoittelua. Pohjimmiltaan harjoitteluinnon taustalla minulla on halu pysyä terveenä ja kunnossa. Kun ikääkin on jo neljänkymmenen paremmalla puolella ja eikä terveydellisiä rajoitteita ei ole kovaankaan kestävyystreenaamiseen, koin että voisin kuuriluontoisesti lisätä harjoittelun haastavuutta ja tavoitteellisuutta tähtäämällä puolikkaalle matkalle. Vielä kun pohjalla on kilpauimaritausta ja kokemusta maratonharjoittelusta, triathlonkipinä vaati vain Manun kaltaisen sparraajan saamaan yllytyksiin innokkaan tohtorin liikkeelle.

Näin ollen läksin mukaan puoliksi leikilläni mutta pian huomasin triathlonin vieneen pikkusormen lisäksi koko naisen. Kevään aikana harjoittelumäärä pysytteli 10-15h/viikko joka on kaltaiselleni perheelliselle ja tiukkaa uraputkea möngertävälle kuntoilijalle on paljon. Harjoittelusisältö ei kuitenkaan ole ollut kovin laadukasta, sillä intervalli- ja pitkäkestoiset harjoitteet ovat jääneet kiireiden ja muiden tekosyiden takia liian vähäisiksi. Arkiliikkumiset vaihtuivat pyöräilyyn siten että auton mittariin tuli vaivaiset kaksi tuhatta kilometriä puolessa vuodessa ja koiran kanssa tuli juostua useampi tunnin lenkki viikossa. Uimahallissa kävin noin kerran viikossa lähinnä herättelemässä tekniikkaa ja hermotusta.

Triathlonvarusteita kasatessa nousee kamakuume ja kasvaa tavaran haalimisen nälkä. Aina on parempaa, uudempaa ja nopeampaa. Triathlonissa pärjää kuitenkin varsin yksinkertaisilla varusteilla, kunhan ne on sopivat. Vääränlaiset varusteet ovat nopein tapa tappaa innostus ja hankkia rasitusvamma. Omalla kohdallani kaikki järjestyi onnistuneesti ja erityisen kiitollinen olen triathlonistikaverilleni ettei suostunut myymään minulle vanhaa pyöräänsä vaan ohjasi Nummelan Probikeen Simo Saarisen bikefittingiin.

Uintia turhan monet triathlonista haaveilevat pelkäävät, sillä useampi tuttu on oppinut vapaauinnin tekniikan alle puolessa vuodessa ja pärjäävät vedessä kuin vanha tekijä. Märkäpuku-uiminen vaatii totuttelua ja hyvälle uimarillekin puvussa uiminen voi aiheuttaa henkistä ja fyysistä ahdistusta, hengitysongelmia ja tekniikkahaasteita. Pyöräilyä moni erehtyy pitämään tuttuuden takia helppona. Niin minäkin. Pyörittäminen ja oikean kadenssin ylläpito on kuitenkin vähän eri juttu kuin työmatkajopottelu. Etenkin aluksi paikat kipeytyivät ja tuntui että penkki on päin persettä mutta muutaman 80km:n lenkin jälkeen keho alkoi sopeutua satulaan. Omalla kohdallani pyöräily on lajeista se missä löytyy eniten kehitettävää ja nipistettävää. Triathlonharjoittelu on monipuolista. Moni kestävyysjuoksija hyötyisi jalkojen säästämisestä iskuttavalta harjoittelulta ja treenin muokkaamisesta triathlontyyppiseksi. Toki lajiharjoittelua ja –herkkyyttä tulee kehittää mutta etenkin monen kuntojuoksijan ongelma on juostessa kehittyvät rasitusvammat, joita sitten kuntoutetaan korvaavilla harjoitteilla, uinnilla ja pyöräilyllä. Tämä alkaakin sitten muistuttaa lajivalikoimallaan triathlonharjoittelua. Itse sain harjoitella kevään ja kesän ilman suurempia ongelmia pysyen terveenä ja ilman rasitusvammoja.

Kesän kohokohdan eli Joroisten puolikkaan triathlonmatkan lähestyessä kävin suoriutumassa Vierumäen olympiamatkalta. Perusmatka oli kokemuksena opettavainen ja hyvä, sillä sääolosuhteet olivat helteen vuoksi haastavat ja samalla sain kokemusta itse kisan kulusta. Helteen ja kuumuuden vuoksi kisa oli rankka ja kisan jälkeinen viikon kestänyt toipuminen nestehukasta oli ammattilaiselle hyvä opetus.

Triathlon on erittäin pitkäkestoinen ja rasittava suoritus. En ole koskaan tehnyt puolikkaan kestoista suoritusta, maratoninikin olivat pisimmillään kestäneet hiukan päälle neljän tunnin. Vierumäen kantapääopit takaraivossa tankkasin ja valmistauduin Joroisille huolella. Edellisenä iltana kävin viemässä tavarat vaihtoalueelle ja katsomassa paikat. Jännitys antoi odottaa itseään lähtöpamaukseen saakka jolloin tuleva suoritus vasta alkoi tuntua todelliselta.

Itse kilpailun kulusta säästän teidät minuuttitarkalta ja seikkaperäiseltä selostukselta. Toki reilun kuuden tunnin aikana ehtii kokea ja tuntea monenlaista, mm suunnittelin triathlonpyörän hankkimisen, ensi talven tiukkatahtisen harjoitusohjelman ja lasteni syysvaatteiden puutoslistan. Kaiken kaikkiaan kilpailu meni hyvässä tunnelmassa sekä fyysisesti että henkisesti ilman suurempia kamppailuja. Ensikertalaisen toilailuiltakaan ei säästytty, kun lähdin toisen vaihtopisteen jälkeen pyöräilystä juoksuun. Juoksuun lähdettiin maalialueen tuntumasta johon oli juuri saapumassa maaliin naisten kärki. Kuinka ollakaan en huomannut juoksukierrokselle lähtevää kääntöpistettä vaan juoksin suoraan maaliin suuren maailman tyyliin aplodien ja salamavalojen saattelemana. Kun kuulutukset kajahtivat kertomaan naisten sarjan toisesta sijasta ja maalialueella alettiin ojentaa mitalia kaulaan, ymmärsin olevani väärässä paikassa, kieltäydyin kohteliaasti mitalista ja käännyin ympäri etsimään oikeaa juoksureittiä.

Finntriathlonin triathlonkilpailut ovat upeasti järjestetty ja hieno tapahtuma myös ensikertalaiselle. Haluankin esittää kiitokset Juuso Kutvoselle ja koko Finntriathlonin porukalle talkoovoimin järjestetystä tapahtumasta! Kisan jälkeen selvää oli, että mukana ollaan ensi vuonna. Hyvin todennäköisesti uudella triathlonpyörällä.