Oletko sinä oman elämäsi kuski?

Ystäväni sanoo aina, että iho nousee sianlihalle kun tapahtuu jotain ravisuttavaa. Oma nahkani nousee sianlihalle, kun seuraa elämänmenoa jossa oma hyvinvointi ulkoistetaan muiden vastuulle. Jokaisen oma vastuu on huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. On tilanteita joissa hyvätkään terveyttä tukevat valinnat eivät estä sairastumasta. Kutsumatta ja tahtomatta voi tulla syöpä, onnettomuus tai äkillinen kohtaus, jonka ensioire on kuolema. Jokaisella on aikoja, kun tekee parhaansa ja silti kohti lentää tomaatteja.

Näyttää että historiaa tehdään öisin, kun katsotaan taaksepäin maailmassa tapahtuneita merkittäviä poliittisia käänteitä ja ratkaisuja. Vertauskuvaannollisesti yö voi myös merkitä ihmiselämän ehtoota, vaihetta jolloin useat meistä katsovat taaksepäin pohtien elämän kulkuaan ja valintojaan. Äitini kuoli syöpään varsin nuorena. Kuolinvuoteellaan, heikkona, riisuttuna ja muiden avusta riippuvaisena, hän kantoi vastuunsa. Kun käsi ei jaksanut enää kannatella kännykkää eivätkä jalat riutunutta kehoa, jaksoi mieli silti huolehtia: ”Onko sinusta minulla joku keneltä minun pitäisi pyytää anteeksi?”

Medikalisaatiolla tarkoitetaan ilmiötä, jossa normaalitkin tapahtumat koetaan sairauksina sijaan että ne ovat luonnollisia tapahtumia tai reaktiota. Esimerkkinä lihominen, joita voidaan tiettyyn pisteeseen asti pitää fysiologisena syy-seurausyhteytenä, yksinkertaistaen keho saa liikaa energiaa, se varastoituu rasvaksi ilman että siinä olisi erityisiä poikkeamia biologian luonnollisesta kulusta. Lääkärinä näen medikalisaation hallittavuuden ongelmana, että ihmiset enenevässä määrin siirtävät vastuuta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan muille.

Muistan erään henkilön sanoneen minulle: ”Niin, eli sinä lääkärinä sanot että minulla ei ole siis mitään vikaa vaikka minusta tuntuu kuin jyrä olisi ajanut yli. Narun jatkoksi vaan jos tämä ei ala selvitä. Sinä otat vastuun jos minulle sattuu jotakin ensi yönä!” Syyttävä viha sai minut toivomaan että kohtaamisemme olisi pian ohi. Olin yrittänyt antaa parhaan ymmärrykseni ja läsnäoloni ja silti tunsin itseni riittämättömäksi. Potilaiden tunteiden kannattelu kuuluu lääkärin työhön. Siitä huolimatta on inhimmillistä ja siksi ymmärrettävää, että syyllisten hakeminen peilin ulkopuolelta voi turhauttaa.

Harvoin on lääkärin tai huonojen lääkkeiden vika, jos verenpainetautia ei saada kuriin. Lihominen ja painonnousu ei tule ilmaa haukkaamalla, vaan koska keho saa liikaa energiaa, useimmiten syömällä. Nivelrikko ei yleensä johdu huonoista geeneistä, vaan siitä että on sattunut vamma tai ollut liiallista kuormitusta. Elämänhallinnan puute ei johdu siitä, että on huono puoliso, pienet lapset, epäreilu pomo tai ikävät työkaverit. Se johtuu siitä, että on hypännyt kartturin paikalle ja joku muu on kuskina puikoissa.

Mitä teki isäni, kun äitini kuoli? 40 vuoden yhteiselo oli alkanut ajan hengen mukaisesti, muuttamalla suoraan lapsuudenkodista ensimmäiseen yhteiseen asuntoon. Nyt isäni oli ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa hän asui ja hoiti kaikki kodin askareet yksin. Me läheiset kannoimme huolta, miten hän selviää tuollaisesta tilanteesta ja yritimme tietysti tukea parhaamme mukaan. Pian huomasimme huolen olleen turhan, sillä poikamiesasunnon järjestys ei ansainnut moitteen sijaa ja hän alkoi säännöllisesti käydä pari kertaa viikossa kuntosalilla.

Oman hyvinvoinnin löytäminen vaatii itsetutkiskelua ja sitoutumista. Pysyvään muutokseen, kuten laihtumiseen tai tupakoinnin lopettamiseen, vaaditaan motivaatiota. Motivaation tulee rakentua omasta halusta ja päätöksestä. Toinen henkilö voi olla apuna ja tukena, mutta ei voi katalysoida palavaa halua toisen puolesta. Kerran eräs potilaani kertoi kiinnittäneensä kuvani jääkaapin oveen. Hän oli huomannut, että halu syödä herkkuja romahti nähdessään lääkärinsä kasvot jääkaapin ovessa. Hän oli keksinyt oman keinonsa laihdutusprojektin ja motivaation tueksi. Toinen potilas toteutti onnistuneen painonpudotuksen personal trainerin avulla ja sai painonhallintaansa tukea kuukausittaisilla punnituksilla, koska ei omien sanojensa mukaan kehdannut mennä ilman edistymistä.

Lääkärin etuoikeus on jakaa potilaan kanssa ne hetket, joissa ihminen kohdataan ihmisenä, heikkoudet ja haasteet aitoina ja oikeina. Niissä hetkissä vastaanottohuone muuttuu pettymysten pesäkkeestä keitaaksi, jossa murheen kurtut kiertyivät naurunrypyiksi ja helpotuksen huokauksiksi. Jokaisen tulisi voida olla oman elämänsä kuski. Kartturit vaihtuvat, mutta siitä huolimatta reitin tulee olla kuskille selvä.