Suomalainen nuori–pullamössöä vai terästä?

Ajan ilmiö on, että vanhemmat sysäävät kasvatusvastuuta kodin ulkopuolelle. Nuorille halutaan tarjota nopealla syötöllä oikopolkuja menestykseen. Menestymisen tie on kuitenkin pitkä ja kivinen eikä pikapalkintoja ole. Osa vanhemmista ajattelee, että on seuran tai koulun vika jos urheilijasta ei tule menestyjää tai lääkärin taitamattomuutta mikäli vammat eivät parane vikkelästi. Kuitenkin tulee muistaa, että kodin ulkopuolella tapahtuva toiminta on vain jäävuoren huippu ja huippu-urheilijaksi kasvamisen polulla on keskeistä, minkälaisia elintapavalintoja tehdään harjoitusten ulkopuolella. Tietoutta ravinnosta ja levosta jaetaan kouluissa ja seuroissa, mutta kotona tehdään varsinaiset valinnat kun kyseessä on nukkumaanmenoaika, jääkaapin sisältö tai omatoiminen harjoittelu.

Nykyään usein keskustellaan siitä kuinka paljon tai vähän nuoret liikkuvat ja kuinka paljon heidän tulisi liikkua pysyäkseen terveenä. Tiedetään, että merkittävä osa kasvuikäisistä ei liiku riittävästi, ja tämän joukon määrä on kasvanut tietokoneiden ja virtuaaliaikakauden myötä. Liikkumattomien määrä lisääntyy murrosikää kohti mentäessä ja tässä vaiheessa suomalaiset nuoret alkavat tilastojen mukaan jäädä muunmaalaisten jalkoihin. Liikkumattomuuden seurausten kuten lihomisen kansanterveydellinen painolasti tuntuu liian monen kukkarossa ja vyötäröllä.

Nuorten liikkuminen on polarisoitunut. Osa liikkuu vapaa-ajalla liikaa ja osa ei vapaaehtoisesti lainkaan. Osa on hautautunut ipadinsa kanssa sohvan syövereihin ja osa treenaa lepakkovuoroilla vaikka pitäisi olla jo nukkumassa. Mikä sitten on sopivasti, muttei liikaa? Miten ennaltaehkäistä rasitusvammojen syntyä? Miten hoitaa jo syntyneet vahingot ja vammat?

Urheilulääkärin työssäni potilaistani valtaosa on kasvuikäisiä urheilijoita. Monet heistä hakeutuvat vastaanotolle liikuntaövereiden aiheuttaman totaalistopin seurauksena. Usein nämä överit eivät niinkään johdu vääränlaisesta harjoittelusta vaan epäsuotuisista elintavoista. Nuorelle on erityisen tärkeää saada riittävästi lepoa ja oikeanlaista ravintoa.

Monet urheilevat nuoret eivät nuku tarpeeksi. Kännykkäpelien pelaaminen ja kavereiden kanssa viestittely yömyöhään venyttää nukkumaanmenoa ja tämä lyhentää osalla merkittävästi yöunen määrää siten, että vuorokausirytmissä jää liian vähän tilaa palautumiselle. Kun keho ei saa riittävästi lepoa ja toipumista, se ei myöskään pysty hyödyntämään harjoittelun tuomia ärsykkeitä. Tämä johtaa kahteen perusongelmaan: kehon väsymiseen ja urheilullisen tuloskehityksen hiipumiseen. Väsymistilan seurauksena esiintyy alipalautumista ja hermostollista yliaktivaatiota joiden merkkinä ilmaantuu fyysisiä ja psyykkisiä oireita kuten sykkeennousua, huonovointisuutta, keskittymisvaikeuksia, mielialanvaihtelua. Oirekuvaa on joskus vaikea erottaa normaalista teini-iän kehityksestä, mutta säännöllinen unirytmin ja harjoituspäiväkirjaseuranta tukee myös palautumisen tarkkailua.

Kasvuikäisen keho on altis rasitusvammoille. Kasvava nuori ei ole kuin miniaikuinen eikä hänellä ole edellytyksiä harjoitella kuten täysimittainen urheilija. Kasvuikäiselle on ominaista, että liikarasitus kohdistuu nimenomaan luuhun ja näiden kasvualueille. Ala-asteikäisen rasitusmurtuma, kasvuspurttaajan ylikunto tai lukioikäisen väsymystila ovat nykyään nuoren arkipäivää. Apofysiitti, rasitusosteopatia ja osteokondroosi ovat nuorelle liikkujalle tyypillisiä ylirasitusvammoja. Näissä runsas rasitus väsyttää lihasten kiinnityskohtia luissa, joihin alkaa kehittyä kivuliaita rasitusmuutoksia. Näiden paraneminen vaatii riittävää lepojaksoa urheilusta, joka usein tarkoittaa käytännössä vähintään muutaman viikon yhtämittaista poissaoloa harjoittelusta. Rasitusvammoihin on tärkeä puuttua ajoissa. Urheileva nuori aina osaa erottaa mikä on normaalia kipeytymistä ja mikä viittaa rasitusvamman syntymiseen. Nuori ei mielellään jää pois harjoituksista, jolloin kokemattomuus arvioida omia kykyjään ja tuntemuksiaan yhdistettynä harjoitteluintoon osalla pitkittää rasitusvamman hoidon aloitusta.

Usein kysytään, kuinka paljon nuori voi treenata. Tähän vaikuttaa moni asia eikä yleispätevää ohjetta ole. Sopivaan harjoittelumäärään vaikuttavat liikunta- ja harjoittelutausta, laji ja harjoittelun sisältö, yksilölliset ominaisuudet kuten liikunnalliset ominaisuudet sekä meneillään oleva kasvuvaihe. Elintavoilla on huomattava vaikutus kehon sopeutumiseen kovaankin harjoitteluun. Monipuolinen ruokavalio, oikeanlainen nesteytys, laadukas harjoittelu, lepopäivät harjoittelusta sekä riittävä uni tukevat harjoittelua ja palautumista. Tämä on kodin vastuulla. Yksinkertaisetkin asiat helpottavat nuoren urheilijan kehityksen seuraamista, näistä esimerkiksi pituusseuranta kotioloissa auttaa arvioimaan kasvun etenemistä ja alttiutta tietyntyyppisille vammoille. Fysioterapeutin tekemä lihastasapainokartoitus ennaltaehkäisee vammojen syntymistä ja vääränlaisen suoritustekniikan omaksumista.

Joskus urheilu on vaarallista, mutta urheilemattomuus on vielä vaarallisempaa. Liikkuva nuori tarvitsee tukea ja opastusta harjoitteluun ja sitä tukevaan arkielämään. Vanhemmuuden perustehtävä on osoittaa jälkeläisille turvallisia rajoja, myös pettymyksiä. Vanhempien tehtävä on määritellä milloin kasvuikäinen menee nukkumaan ja mitä jääkapissa on tarjolla. Yhteistyötä kodin, koulun ja valmennustahon välillä tulee edelleen kehittää, jotta nuorelle luodaan optimaaliset puitteet kasvaa ja kehittyä. Minun tehtäväni paljon nuoria hoitavana urheilulääkärinä antaa oikea diagnoosi ja hoito, mutta sen ohella on tärkeää muuttaa negatiivinen sairastumistapahtuma positiiviseksi oppimiskokemukseksi.