Terve treenaaja

Urheilulääkärin työ on aitiopaikka nähdä ihmisten mokailuja. Joku on katkaissut jalkansa pudottuaan ja toinen reväyttänyt takareitensä spurtattuaan kylmiltään. Ketään tarvitse tuomita tyhmyydestä, mutta huulta pitää purra. Eikö ne koskaan opi? Tai usko ensimmäisellä kerralla kun sanotaan?

Minua voi osoittaa sormella virheen merkiksi. Olen juuri se henkilö joka tietää monta asiaa terveydestä ja treenaamisesta, muttei usko. Joskus lähden yskäisenä lenkille vaikka ei pitäisi koska mutku ja pakko päästä.

Viime vuoden lopulla putosi pommi. Tai tarkemmin sanottuna putosin itse kuin pommi. Kirjoituskäden ranteesta meni rikki kaikki mahdollinen. Neljän korjausleikkauksen välttämättömyys hukutti kolmannen triathlonkisakesän haaveet. Maalaisjärkeni sanoi, että jos ei saa yhtä ovenkahvaa auki, en suoriudu puolimatkan triathlonista. Tavallisesti haudon isojakin päätöksiä korkeintaan yön yli, nyt pettymystä ja kisojen perumista piti sulatella monta kuukautta.

Errare humanum est. Oliko aavistelua vai mitä, mutta lukiossa historianopettaja jakoi minulle tämän elämänohjeen mieleen painettavaksi.

Olisi kannattanut uskoa treenikavereita, jotka kehottivat hankkimaan talveksi nastalenkkarit.

Väitän, että kantapääoppi on tullut lähes jokaiselle treenaavalle tutuksi, eikä treenaava urheilulääkäri välty mokailemasta.

Urheilulääkärin työ on näköalapaikka vammoihin ja niiden hoitoon. Kun aloitin lääkärin työt yli 20 vuotta sitten, en tiennyt mitä tulevaisuus toisi eteeni. Huippu-urheilijoiden ja kuntoilijoiden ylikuormitusta, lukuisia vammoja, isompia ja pienempiä. Urheilulääkärin työ on kenttälääkintää. Olosuhteet karaisevat käyttämään luovuutta ja kekseliäisyyttä. Miten pääsee magneettiin Unkarissa ja voiko intialaiseen lääkäriin luottaa? Ja ennen kaikkea, mitä treenaajan pitäisi ottaa huomioon, välttääkseen loukkaantumiset?

Tule kuuntelemaan kokemuksiani Leville 26.-27.8.17 ja poimimaan vinkit miten et tee kuten minä teen vaan kuten opetan.

www.thisistherealshit.fi